Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen kahden lapsen (Jeremias02/2005, Josefiina 04/2009) äiti Keski-Pohjanmaalta. Harrastuksiin täytekakkujen ja koristeiden teko, aiempi harrastus eli ristipistotyöt on jäänyt taka-alalle tämän harrastuksen myötä. Kakkuilu harrastus alkoi 02/2010. Koukuttavaa puuhaa on täyty myöntää, mutta kuten varmaan monella muullakin työ haittaa harrastusta. Vakkarityö minulla on täällä www.perhonmolli.info . Minut voi linkittää vapaasti (mut kerrohan mulle, niin linkitän myös sinut)

Kakkukangas löytyy myös Facebookista www.facebook.com/kakkukangas 

01.11.2010 - 19:12

Päätinpäs Halloweenin kunniaksi tehdä aiheeseen liittyvän kakun...tai no värit ehkä on sitä aiheeseen liittyvää. Kyseistä juhlaa ei meillä vietetä, mutta kakkuiluun hurahtaneena sitä pitää tehdä kakku, jos siltä tuntuu. Tämäkin koristelu tehtiin hutaisuperiaatteella...eli koristeenkin tein juuri ennen kuin sen nostin paikoilleen (eli siis alusta ja hämähäkki). Lähinnä nyt oli siis testissä tuo täyte.

Kolmen munan sokerikakkupohja. Välissä tällä kertaa Kinuskikissan ohjeella tehty lakritsimousse, johon lisäsin turkinpippurirouhetta.

Pinnalla on vaahtokarkkimassaa ja päälle ripottelin turkinpippurirouhetta.


 

 

Kakkuterapiaa kirjoitti 01.11.2010 - 19:25
hyvän näköinen!!! itse meinaan kokeilla isänpäiväkakkuun jotakin lakritsatäytettä :)
SakariSokeri kirjoitti 07.11.2010 - 07:29
Kiva kakku, hyvät värit!
Minullakin odottaa kaapissa turkinpippurirouhe kokeilua. En ole oikein salmiakin ystävä, mutta pitäisi ottaa härkää sarvista...
Kakkukangas kirjoitti 22.11.2010 - 16:26
MInustakin noi värit sattui ihan kohilleen, ja toi turkinpippurirouhe toimi pisteenä iin päälle, kun pintalevy muuten oli niin kiireessä sutastu kasaan. LIevensi vähän :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Vierailijoita 19 .5.2010 lähtien   
Tekemistä riittää...

Tammikuussa
- Moottorikelkkakoriste 3-vuotiaalle 
- Hello Kitty aiheinen kakku 2-vuotiaalle

Helmikuussa
- Pojan 7 vee kakku New Holland traktorikoristeella
- 7 vee tytön keijukoriste

Maaliskuussa
- Nimpparikakku itselleni(?)
- My Little Pony koriste 8 vuotiaalle

Huhtikuussa
- meidän neitin 3-vee synttärit

Tekemiäni kakkuja

Kaikki tekemäni kakut ja
koristeita pääset tarkastelemaan helpoiten
www.facebook.com/kakkukangas

Tästä löytyy kakut toukokuuhun 2011 asti.


Klikkaamalla kakun kuvaa
pääset tarkastelemaan
sitä lähemmin.




 














 

 

Tekemiäni koristeita

Klikkaamalla koristeen kuvan,
pääset tarkastelemaan sitä
lähemmin.









 

 

 

Leivontatarvikekauppa verkossa
Blogipohjan on tehnyt: