Blogini täyttää kuukauden päästä yhden vuoden! Leipomuksia olen lisäillyt tuota päivää aiemminkin, mutta blogin aloitin kuitenkin 19.5. Nyt olisi siis arvonnan aikana. Kävijöitä tätä postausta kirjoittaessani laskurin mukaan on ollut 9876. Kiitos vierailijoille ja kommentoijille!
Vuodessa on tullut pyörätettyä muutamat munat kakuiksi ja jonkin verran marsipaania/sokerimassaa on tullut muutettua eri muotoon. Itsekin hieman yllätyin, kun sai jotain aikaseks, kun koskaan en ole osannut piirtää jne, vaikka käsitöitä olenkin tehnyt. Mukava siis ollut nähdä, että marsipaanipötköstä saa muovailtua ihan oikeita hahmoja. Työt aloitin elokuussa, jonka jälkeen hieman tahti hidastunut. Työt siis meinaa haitata harrastusta, mutta koitain nyt kuitenkin pitää harrastuksesta kiinni, vaikka välillä se tuntuukin olevan pakkopullaa, kun on oikein kiire.
Arvonnassa olet mukana vastaamalla tässä viestissä oleviin kolmeen kysymykseen. Muista ilmoittaa sähköpostiosoitteesi (joka ei näy muille).
Muiden blogeja selaillessani näkee aina toinen toistaan hienompia kakkuja ja upeita aiheita ja jokaisesta blogista aina jotkut tietyt kakut jäävät mieleen…siksipä haluaisin tietää,
1. mikä tekemistäni kakuista on sinun mielestäsi paras (jokainen voi itse määritellä, mitä paras pitää sisällään…paras siis voi olla sekin, että kakun aihe/idea on hyvä, vaikka pursotukset olisikin surkeat
Perusteitakin olis ihan kiva kuulla...ja jos itse olet saanut esim. jonkun aihevinkin blogistani, niin sekin olisi kiva kuulla)
2. entäs koristeista?
3. minkälaisen koristeen haluaisit nähdä minun tekevän joskus?
Kaikki tekemäni kakut ja koristeet ovat tuossa oikeassa laidassa alekkain, ensin kakut ja sitten koristeet. Klikkaamalla kuvaa pääsee tarkastelemaan ko. kakun/koristeen postausta.
Palkintoja on yksi ja se on 20 euron lahjakortti Ullan Unelmaan. Arvonta suoritetaan 20.5. Arvonnan suoritan perinteisellä menetelmällä, eli pistän numeroidut laput astiaan ja jompikumpi lapsista saa toimia onnettarena.

Onnea arvontaan!
Kävin kiteski nyt nuo kuvat läpi ja päädyin seuraavaan:
Paras kakku nous ykköseks just tuon idean puitteissa ! Ja hän on tuo "kynnetty peltokakku" traktoreineen =)
Bakugan kakut kaikki tasapuolisesti jaetulla kakkossijalla !
Paras koriste... ehdottomasti tuo heppa, hevoskärry morsiusparilla varustettuna :)... Mä en kuuna päivänä ois lähteny moista yrittämään, eli bojot onnistuneesta lopputuloksesta sulle :)
Sitte vastaus numero kolmoseen... vaikea :/... mites ois vaikka vappusima, kera munkkien, serpentiinin ja foliopallojen :)
Aurinkoista, munarikasta pääsiäistä teille =)
1. Onkohan mun suosikki ny sitten sama kuin Rouvallakin, mutta tykkään eniten Tomi Traktori kakusta, päivitetty 4.9.2010. Tarkka toteutus ja monta hyvää ideaa.
2. Morsiusparikoriste hevosen kanssa on todella upea!! Huh, ei taitais mun taidot moiseen riittää.
3.ÖÖö... vaikka jotakin rock- tai heavyjuttua?!?!
Ps. Mukava, että täällä oli päivitys, siitä tietää, ettei ainakaan mitään onnettomuutta ole teille sattunut. Tiedät kyllä mitä tarkoitan... =`(
2.koriste josta pidän on ristiäis koriste jossa iso veikka vauvan sängyn vieressä
3.jokin joka toisi äitien päivän hyvin esille
Aurinkoisia kevät päiviä ja maukasta pääsiäistä!
2. Hääkoriste: Hevosen perässä kiesit, jossa hääpari istuu
3. Nyt lähestyy pääsiäinen, vappu ja äitienpäivä. Ehkä aihe löytyisi niistä?
Näinhän se on, että työnteko haittaa harrastuksia ;)
Aurinkoista kevättä!
2. Ja paljon kauniita koristeita. Yksi todella ihana on Karjalanpiirakka+pulikka koriste. Siitä näkee että minkälainen taitaja on kakun saaja. Se on hyvin tehty.
3. Olis kiva nähdä sesonkikoristeita. Esim. nyt pääsiäisaiheita tai vappuaiheita.
Aurinkoista pääsiäistä ja kevättä! :)
2. Hääkoriste hevosella, vaunuilla ja hääparilla on ihana!
3. Minä haluaisin nähdä cowboy-aiheisen koristeen, joko stetson ja buutsit tai sitten stetson ja buutsit koiralla :). Molemmat aiheet ovat minun sydäntäni lähellä.
2. Tykkään Hello Kitty koristeesta suksineen.
3. Jotain kesäaiheista =)
2. Kastekoristeet on ihania, mutta nuo maaseutuaiheiset on niin söpöjä :) (+sattumalta tuo "kepedu-merkki" on ollut hauska nähdä kakuissa ;)
3. Juhannus, Muumeja + Halloweeniä lisää :)
1. Kaikki kakut hienoja, mutta opettajien kakut oli tosi kivat.
2. Kaikki traktoriaiheiset koristeet on hienoja.
3. Joku oikein kesäinen koriste.
1. Minäkin tykkäsin opettajien kakuista kuten myös kauniista ystävänpäiväkakusta
2. Aivan upea hääkoriste hevosella
3. Joku ei niin tavanomainen äitienpäiväkoriste
2. Tässä saan olla puolueellinen ;D Eli meidän Nellin ristiäiskakkuun tehty koriste! Sitä kaikki jaksoi ihailla =)
3. pupukoriste :D
2. Minusta hauska ja jännä koriste oli se Arjan 60v koriste, se mis oli ne karjalanpiirakat.
3. Joku erikoinen juhannuskoriste
onnea 1-vuotiaalle!!
Mun suosikki on kalastajapoika ja napanuorakakut. Lankakeräkoristeestasi nappasin idean omaan lankakeräkakkuuni syksyllä :)
Minusta ihania kakkuja sinulla on monta -pursotukset ja koristeet on tosi kauniita. Kuitenkin lempparini on ehdottomasti napanuorakakku pojalle ja lempparikoristeenani on ristiäiskoristeista usea -niiden kasvojen piirteetkin on niin hienosti toteutettu! Suloisia!!
Jos toivoa saisi koristetta, niin Kipparikallen "hajuherneestä" koristus vauvan kakkuun :) Se on niin suloinen hahmo :)
Hyvää kevättä!
Kaunein koriste tai en tie kaunein, mutta musta todella onnistuneet ovat nuo bakuganit, aivan mahtavat.
Mitä haluaisin nähdä koristeissa, ehkä joku kesäinen jossa olisi mansikan näköisiä koristeita marjoineen ja kukkineen.
Onnea 1 vuotiaalle ja monta vuotta lisää!
1. Jos nyt kuitenkin on pakko joku valita, niin se on kiitoskakku, postaus 16.2.11 (ääh, tää ei oo yhtään helppoa!)
2. Kaunein koriste pitkällisen pohdinnan jälkeen on kastekoriste tytölle. Myöskin nuo napanuorakakut on ihana idea ja niin kauniisti toteutettu.
3. Kun tuo kevät on niin ajankohtainen, niin joku kielo- tai muu kevään kukka olisi nätti.
2. Saman kiitos kakun liitutaulukoristeet.
3.Jotain kesäistä.
2. Kastekoriste missä sisarus on vieressä
3. Kakku, jossa massa päällä ja joku kukka-asetelma vain sen päällä ja ehkä jotain esim suklaalla tehtyä koristekuvioa...yksinkertaisempaa kuin nykyiset, vaikkakin ovat aivan ihania. Aika useassa kakussa nyt hyvin runsaat pursotukset :) meiltä löytyy vaan perhe, joka ei ole niin kamalan persoja runsaille pursotuksille/kermavaahdolle
1. Traktori kukkakedolla ja pääkuvassakin näkyvä teidän hääpäiväkakku.
2. Karjalanpiirakan tekijän koriste oli ihan loistava idea ja toteutus..ja hääpari hevoskärryssä ihan mieletön toteutus myöskin!
Aurinkoista kesää!! =)
Hienosti ehdit ja jaksat tehdä upeita luomuksia ja ihanan syätävän näköisiä kakkuja vaika toki muutakin puuhaa sinulla on perheen kanssa ;)
1.napanuora kakut on veikeitä
2. tomi traktori kakku on meidän pojan suosikki ja minun, ei vaan oamt taidot riitä samaan..
3. Juhannus lähestyy jippii ja siihen sopivaa?
1. Tosi vaikea valinta, kun kerma näyttää tykkäävän sinusta ja saat kaikkiin kakkuihin ihanat pursotukset. Mainitaan nyt vaikka tuo tämän vuoden nimpparikakkusi, siinä on niin ihanat sävyt ja vihreä ihanan "sammaleisen" värinen.
2.Koristeista valitsen kesäisen Tomi-traktori koristeen.
3. Sinulta onnistuu tuo muotoilukin niin hyvin, että ehdottomasti jotain sellaista. Miten olis kesäinen rättisitikka kukkineen, mansikoineen, ampiaisineen jne.?
2. Koristeista ehdoton ykkönen hevoskärreissä oleva morsiuspari. Ikinä en itse pystyisi samaan.
3. Tee lisää noita ihmishahmoja, kun kerta osaat noin hyvin. joku kesäinen juttu tulee mullekin mieleen, ylioppilas, rippipoika, morsiuspari...
Onnea 1-vuotiaalle blogillesi ja menestystä jatkossakin!
Nyt toivoisin tehtävän jotai aurinkoon ja kesään liittyvää ja tietenkin lepposaan oloon ;)
Onnea minunkin puolestani :)
Niin, ja oikein paljon onnea ja kiitos osallistumisestasi ,D
2. Kaikki Hello Kitty aiheiset on aina pop ja kaikki sellaiset koristeet joita harvoin näkee missään.
3. Hmm.. Vaikea sanoa, joku musiikki aiheinen kakku, vaikkapa piano tms.
Traktori oli kyl upeesti tehty..
Koristetoive olis ehkä joku kesäloma-aiheinen esim.. laituri ja siinä onkija :D
1) vaikea valinta... 6-vuotiaan Bagukan-kakku
2)Aatun traktori+kärry-koriste (Karjalanpiirakka-koriste on myös ihana).. oikeastaan blogi on täynnä upeita koristeita!
3) Mikki-Hiiri koriste
1. Hello Kitty pääsiäisen väreissä
2. "Napanuorakakun" ihana vauva, joka nukkuu lumihiutaleiden keskellä.
3. Koska kesä on tulossa... tietyksi koristeita joulukakkuun! :)))
1. Mä tykkään napanuorakakuista! Bakukaneissa on myös sitä jotain. 2. Nuo vihaiset linnut on mun mielestä TOSI ittensä näköisiä ja hyvin tehtyjä. 3 jos nyt jotain toivon, että tekisit, niin merirosvo/ritariaiheisia koristeita - mulla sellaset on nyt työn alla ja ideoita aika vähän :)
2. Super Mario -koriste on tosi hieno, näyttää niin iloiselta "ruoholla" hyppiessään.
3. Nalle Puh -koriste olisi kiva nähdä. :)
2. Tomi-traktori
3. Erilaisia soittimia
2. Talvinen napanuorakakku, sillä rakastan lumihiutaleita. Muutenkin lisäpisteet siitä että kyseessä vähän harvinaisempi "kakkutilaisuus".
3. Toivoisin erilaisia koristeluvaihtoehtoja rippikakkuun. Itselläni olisi ensi kuussa edessä tilauskakut pikkuveljen rippijuhliin, ja pää lyö tyhjää.
Aivan ihana blogi!
Koristeista tän pojan lisäksi se hääpari hevosen kyydissa rattailla oli loistava!
Joku motskari-aiheinen kakku olis kiva, sais vähän ideaa käydä kurkkimassa :)
2. Koristeista hienoin on Spiderman, sillä sekin om vaatinut taitoa ja paljon työtä.
3. Viulukakku nuottien kera olisi mahtava! (soitan itse juuri viulua eikä ole paljon näkynyt viulu-kakkuja :))